Retap pullo – mikä se on?

Aika usein meiltä kysytään mikä on Retap-pullo ja sitä voi kuvata monella eri tavalla, mutta lopulta on aina kyse siitä millainen henkilö sitä käyttää. Pullot tehdään alusta asti ekologisesti ja se on ollut toiminnan yhtenä perusarvona aivan alusta asti. Pulloa voisi kuvata kannanotoksi ekologisuuden puolesta, mutta samalla se on myös avain sen omistajan hyvinvointiin.

Retap-pulloissa ei ole lainkaan bakteereita kerääviä kierteitä, vaan korkki pysyy tiukasti paikallaan Skandinaavisen designin sekä pullojen sisälle syntyvän alipaineen avulla. Pullomme ovat siis hyvinvointia edistäviä työkaluja ihan jokaiseen päivään. Pullojen yksi hienoimpia ominaisuuksia on elinikäinen takuu, jonka ansiosta rikkoutuneen pullon tilalle saa aina uuden pelkkien postimaksujen hinnalla.

Lasinen juomapullo mintun värisellä korkilla ja harmaalla suojapussilla | Retap
Retap pullo 08 vihreä

Niiden kiitellyimpiä ominaisuuksia on ollut yli 100 eri värivaihtoehtoa, joiden ansiosta jokainen voi tehdä pullostaan aivan täysin itsensä näköisen. Yhdistelemällä eri korkkien värejä sekä eri suojapusseja  voikin luoda oman Retap-pullon helposti. Pullon voi valita lisäksi kolmessa eri koossa, jotta omien käyttötarkoitusten perusteella käytössä on aina sopivan kokoinen juomapullo. Liikuntaan, urheiluun sekä toimistopulloksi sopii kahdeksan desilitran juomapullo. Viiden sekä kolmen desilitran pullot sopivat mahtavasti arjen seikkailuihin, sillä ne mahtuvat pienempäänkin laukkuun mukaan.

Retap-pullot ovat siis ennen kaikkea henkilökohtaisia apureita. Ne huolehtivat hyvinvoinnistasi tavalla, jonka sinä päätät ja juuri sen näköisenä, kuin sinä haluat.

Luo oma pullosi

Lasinen juomapullo Retapilta elämän seikkailuihin

Retap pullo – mikä
se on?